Nyt on hyvä hetki liittyä mukaan Lahden Vihreiden toimintaan. Kunta ja maakuntavaalit ovat parin vuoden sisällä ja on hyvä hetki lähteä mukaan vaikuttamaan kaupungin kehityksen suuntaan. Jäsenyys ei velvoita mihinkään, mutta jokainen uusi jäsen antaa meille pontta työssämme pareman kaupungin eteen.

Liity tästä!

Uuden toimitilamme yhteistyökuvioiden myötä jäsenyydestä on myös taloudellista hyötyä. Lahden Ruokapiiri ry tarjoaa Lahden Vihreät ry:n jäsenille jäsenyyttään puoleen hintaan. Ruokapiirin jäsenyys on kannanotto luomu- ja lähiruuan puolesta!

Alla ruokapiirin terveiset Lahden Vihreiden jäsenille:

 

Lahden Ruokapiiri ry muutti yhteisiin tiloihin Lahden Vihreiden kanssa tammikuussa.  Uuden yhteistyön kunniaksi Lahden Vihreiden jäsenet voivat liittyä ruokapiirin jäseneksi puoleen hintaan (15 euroa).

Lahden Ruokapiiri ry on voittoa tavoittelematon yhdistys, joka järjestää jäsenilleen mahdollisuuden tilata luomu- ja lähiruokaa suoraan tuottajilta yhteistilauksina. Liittymällä jäseneksi, myös sinulla on mahdollisuus osallistua yhteistilauksiimme.

Yhdistys toimii talkoovoimin ja jäsenet osallistuvat yhdistyksen toiminnan pyörittämiseen itselleen sopivalla tavalla. Erityisesti jakelupäiville tarvitaan apua tilausten lajitteluun ja jakamiseen. Ruokapiirin jakelupäivä on keskiviikkoisin (tilausten nouto kello 16:30-18) ja jakeluja on nykyisellään joka viikko. Jakelu järjestetään nyt Hollolankatu 3:ssa, yhteisissä tiloissamme. Eri viikkoina on tilattavissa eri tuottajien tuotteita. Tilausvalikoimasta löytyy tuotteita laidasta laitaan – kasviksia, munia, juustoja, lihaa, pähkinöitä. Kevään 2016 aikataulu löytyy Ruokapiirin blogista.

Yhdistyksen vuosimaksun suuruus on 30 euroa ja nyt Lahden Vihreiden jäsenille 15 euroa. Alennus koskee sekä uusia että vanhoja jäseniä vuoden 2016 jäsenmaksun osalta. Jos olet jo maksanut koko summan, ilmoita jäsenyydestäsi jäsensihteerille ja hyvitetään alennus seuraavalta vuodelta.

Kiinnostuitko?
Ota yhteyttä jäsensähköpostiimme
postiaruokapiirille@gmail.com niin saat lisätietoa liittymisestä. Muut asiat lahdenruokapiiriry@gmail.com.

Yleiset tiedotuskanavamme ovat blogimme sekä Facebook-sivumme.

Epävirallisempaa keskustelua löytyy myös ryhmästä.

 

Ystävällisin terveisin,

Lahden Ruokapiiri ry / Maria Silvast