Vihreiden puoluekokous valitsi puheenjohtajaksi kaudelle 2017–2019 Touko Aallon.

Aalto on 33-vuotias kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Jyväskylästä. Tähän asti Aalto on toiminut muun muassa puolueen varapuheenjohtajana.

– Me olemme joukkue, jossa jokainen on merkityksellinen. Joukkue, jossa kaikki ovat enemmän kuin nimiä listassa. Vain sillä tavalla voimme olla tätä maata muuttava voima. Vain sillä tavalla voimme voittaa suomalaisten tuen taaksemme, Aalto sanoi kiitospuheessaan.

Puoluekokous valitsi puheenjohtajan jäsenäänestyksen tuloksen mukaisesti. Jäsenäänestyksessä annettiin 5 778 ääntä. Äänistä hylättyjä oli 9 ja hyväksyttyjä ääniä täten 5 769. Äänestysprosentti oli 66 %.

Jäsenäänestys toteutettiin siirtoäänivaalitavalla. Siinä äänestäjät merkitsevät äänestyslippuun yhden tai useamman ehdokkaan paremmuusjärjestykseen. Jos yksikään ehdokas ei saa yli puolta ensisijaisista äänistä, karsiutuu vähiten ensisijaisia ääniä saanut ehdokas pois ja häntä äänestäneiden äänet siirtyvät jäljellä oleville ehdokkaille äänestyslippuihin merkityn paremmuusjärjestyksen mukaan. Tätä jatketaan, kunnes jollekin ehdokkaalle kertyy yli puolet äänistä ja hän siten voittaa äänestyksen. Aalto voitti enemmistön äänistä viidennellä laskentakierroksella.